Pääsiäisloma tarjosi mahdollisuuden Carcassonne Etelämeri -pelin testaamiseen. Peli oli viihdyttävä, nopea oppia ja varsin onnistunut variaatio perus-Carcassonnesta.

Tämä(kin) löytö sattui käteen kirjastosta, jotka ovat palveluiltaan jo varsin monipuolisia ja edustavat kiertotaloutta parhaimmillaan: yksi kovakantinen kirja kestää noin sata lainausta ja näin ollen tuottaa iloa monelle lukijalle. Kirjastot myös edesauttavat lukutaidon kehittymistä, ehkäisevät syrjäytymistä ja toimivat kaupunkilaisten yhteisinä olo-/työhuoneina vailla ostopakkoa. On tutkittu, että kirjasto tavoittaa ja tarjoaa elämyksiä jopa 97 prosentille 10-14 -vuotiaista lapsista ja nuorista sekä 66% koko Suomen väestöstä.

Ja mikä ihmeellisintä, kaikki tämä pystytään tuottamaan jyväskyläläisille noin viidellä eurolla kuukaudessa per asukas – tuohon hintaan taitaa juuri ja juuri saada pullakahvit. Ei lainkaan hullumpi diili siis 🙂

Kirjaston aarteita vitosella kuussa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *