Osa kaupunkilaisista on kertonut kokevansa keskustan kävelykadulla iltaisin turvattomuuden tunnetta etenkin nyt korona-aikaan, kun keskustassa on tavallista hiljaisempaa. Myös keskustan liikkeet ovat ajoittain joutuneet ilkivallan kohteiksi.

Poliisipartio ajaa kävelykadun läpi aina säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta tämä saattaa jopa herättää vääränlaisen mielikuvan siitä, että poliisikaan ei keskustassa uskalla jalan liikkua.

Paranisiko turvallisuuden tunne sillä, jos poliisipari sen sijaan kulkisi kävelykadulla jalan tai fillarilla? Tällöin poliisi olisi ongelmatilanteissa helpommin lähestyttävissä ja heidän läsnäolonsa saattaisi jo itsessään vähentää häiriökäyttäytymistä.

Poliisi ei toimi kaupungin alaisuudessa, mutta toiveita heille voi esittää 🙂

Jalkapartio keskustaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *